keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kaikki työt ovat nyt valmiit. Selostan kuitenkin kaksi viimeistä vasta seuraavassa tekstissä.

Kolmas työ käsitteli kuvan sommittelua ja tätä varten kävimme tunnilla läpi erilaisia tyylejä, kuten vertikaalinen, horisontaalinen ja kultainen leikkaus, jota päätin itsekin käyttää työssäni. Tehtävä oli perinteinen "kuva kuvan sisällä"-työ: Valitsimme taidekuvan, jonka ympärille teimme sitten valitsemallamme tavalla uuden työn. Itse valitsin kuvan, jossa jäittläismäsiet shakkinappulat seisovat "puiden" vieressä. (En tiedä, kuka tämän on tehnnyt ja valitsin sen vain, koska pidin teoksesta.)
   Työ onnistui näin jälkikäteen ajatellen varsin hyvin, vaikkakin aluksi tuntui, että en saa taidekuvaa sulautettua muuhun työhön. (Se oli maalattu täysin eri tekniikalla kuin mitä itse käytin.) Maalaaminen vesiväreillä onnistui hyvin ja opettajan neuvosta varjostin työtä vielä pastelliliiduilla, lopputulos oli kaiken kaikkiaan tyydyttävä. Idea oli antaa kuva, jossa alkuperäiset shakkinappulat "piilottelevat" suurta shakkikuningasta puiden takana. Viimeinen lisäykseni ennen työn valmistumista oli punainen väri kuninkaan taakse, sillä se alue tuntui vaativan vielä jotakin.

Neljäs työ käsitteli poptaidetta, eli taidetta, joka ottaa inspiraationsa populaarikulttuurista. Tarkoitus oli muokata kuvankäsittelyohjelman avulla omakuvasta yhdeksän eri versiota, jotka sitten sijoitetaan yhteen. (Päätin tehdä tämän työn pitkälti kuvankäsittelyharjoituksena. Henkilökohtaisesti pidän poptaidetta ylivoimaisesti hirvittävimpänä asiana, mitä kuvilla ylipäätään voi tehdä.)
   Huolimatta työn aiheessta, yritin kuitenkin tehdä sen parhaan taitoni mukaan. Matkassa ol mutama mutka, kuten se, että en ollut käyttänyt kuvankäsittelyä kolmeen vuoteen ja se, että käytössäni ei ollut hyvää valokuvaa. Itse otettu kuva oli parhaimmillaankin välttävä. Sain kuitenkin muokattua sitä muutamilla varsin mielenkiintoisilla tavoilla, eteenkin mielistyin itse värien ja kontrastien muunteluun. Vaikka loppujen lopuksi parhaita töitäni tämä ei missään nimessä ole, ei se silti satuta katsojan silmiä niin pahasti kuin alun perin pelkäsin.

1 kommentti:

  1. Taidekuva taidekuvan sisällä-työstä puhuimme jo kritiikissä, joten ei siitä nyt enempää muuta, kuin että erittäin onnistunut kokonaisuus, jossa on myös idea takana. Arvosana tästä 10.

    Sait kokeiltua poptaide-tehtävässä hyvin kuvankäsittelyn monia mahdolllisuuksia, lopputuloksesta tuli kiinnostava: ei satuta silmiä lainkaan. Tämä harjoitus tehtiin suoritus-periaatteella eli tästä työstä en anna numeroa.

    Minua jäi kiinnostavaan, että miksi ajattelet Pop-taiteen olevan niin hirvittävää? Onko se mielestäsi jollakin tavalla kuvien raiskaamista?
    Kiva, että olet lisännyt omia mieleipiteitäsi bloggeriin, muutenkin blogi on ehdottoman kiinnostavasti ja hyvin kirjoitettu:)

    VastaaPoista