Ensimmäinen kuvaamataidon työ on nyt valmis ja onnistui lievästä alkukankeudesta huolimatta varsin hyvin. Tarkoituksena oli luoda kellosepänliikkeen mainoskassi, jonka katsojalle yrityksen tarkoitus jäisi mahdollisimman vähän epäselväksi, näin ollen kello kuvan aiheena oli itsestäänselvyys. Työtä aloittaessani en ollut vielä miettinyt kääntöpuolta, mutta sekin selvisi varsin pian. Nimen osalla ei juuri suunnittelua esiintynyt, se oli nimittäin toinen mieleeni juolahtanut asia. (Ensimmäinen oli "Tick", kutta koska tämä tarkoittaa punkkia, oli valittu nimi parempi.)
Varsinaisia ongelmia ei työtä tehtäessä juuri ollut, mutta suunnittelun jälkeen itse toteutus oli aluksi varsin hidasta. En ollut käyttänyt akryylivärejä muistini mukaan ikinä, korkeintaan seitsemännen luokan kuvaamataidossa. Erityisesti eri värien peittävyydessä olevat erot aiheuttivat päänvaivaa, kun monesti viereen levitettävä valkoinen peitti toisen värin, eikä päälle saanut kunnolla lisättyä uutta väriä. Myös värien sekoittamisessa tulos ei ollut niin tasainen kuin olin toivonut, joten toisen puolen harmaa väri on varsin epätasainen. Kuitenkaan kumpikaan näistä ei aiheuttanut katastrofia.
Loppujen lopuksi työstä tuli paljolti halutun kaltainen. Loppua kohden eteenkin värien ja pensselien käyttöön alkoi taas tottua hyvin pitkän tauon jälkeen. Myös itse työn aiheesta, siis graafisesta suunnittelusta, jäi jotakin mieleen, pääasiassa oman ja muiden töiden mukana.
Kuvat lisään myöhemmin.