Blogin nimestä huolimatta nyt kyseessä on kuvaamataidon ensimmäinen kurssi. Kuten aikaisemminkin, lisään kaikki kuvat yhdellä kertaa kurssin lopuksi, ainakin luultavasti.

   Ensimmäiset kaksi työtä ovat nyt valmiit. Ensimmäisessä oli kyse väriharmonioista ja niiden käytöstä, tarkoituksena oli tehdä neljä symmetristä kuviota, joista sitten voi muokata kokonaisuuden. Kuvio sai olla joko täysin abstrakti tai sitten esittävä, itse valitsin vaihtoehdoista jälkimmäisen. Edelliseltä kurssilta hyväksi katsomaani tyyliin valitsin ensimmäisen toteuttamiskelpoisen ajatuksen, joka juolahti mieleeni: kaksiulotteinen (siis piirrettynä ilman syvyysvaikutelmaa) puukuvio.
   Tämä kuvio oli itselleni varsin tuttu jo entuudestaan, sillä olen havainnut sen hyväksi tavaksi piirtää silloin kuin ajatukset todella ovat muualla, ikää kuin "töhertäen". (En oikeastaan tiedä, onko tällainen kuvio miten yleinen. Se juolahti mieleeni kerran, kun näin eräässä dokumentissa mallinnoksen tietokone-ohjelmasta, joka kykenee tuottamaan fraktaalilaskujen avulla todentuntuisen puun. Tämä on oikeastaan kaksiulotteinen versio siitä: jakamalla ensimmäisen viivan yhä uudestaan kahteen tai kolmeen suuntaan saa aikaan omasta mielestäni varsin todentuntuisen vaikutelman, joskaan en ole onnistunut tekemään tätä muutoin kuin ilman mainittua syvyysvaikutelmaa.) Tällä kertaa kuitenkin kiinnitin tekemiseen huomiota ja olenkin tulokseen varsin tyytyväinen. Olisin itse kuitenkin halunnut lisätä pienimpiin oksiin mukaan lehdet, mutta tämä olisi vienyt aivan liian kauan aikaa.
   Päätinkin korvata tämän väreillä. Alun perin tarkoitus oli tehdä taustasta vihreä tai sininen, en ollut päättänyt. Teinkin lopulta kaksi paneelia vihreällä ja kaksi sinisellä. Käytin vesivärejä, sillä niiden avulla värin voimakkuutta on helppo muunnella. Puut itse tosin on väritetty muutoin.
   Näin ollen tuloksena on omasta mielestäni varsin mukiinmenevä lähiväriharmonia, vihreä ja sininen, joskin yksittäisen paneelin tapauksessa voitaneen paremminkin puhua yksiväriharmoniasta.

Toinen työ liittyi taideteoksen rytmiin: se oli puusta tehtävä pienehkö patsas, jonka tulisi jollakin tapaailmentää sekä sidottua että vapaata rytmiä, eli siellä tulisi olla sekä elementtejä, jotka toistuvat säännöllisesti että niitä, jotka vaikuttavat sattumanvaraisilta.
   Lähtökohdan sain taas kerran ensimmäisestä ajatuksesta. (Olen huomannut, että tulos on parempi, jos jättää itse toteutukseen runsaasti aikaa, sillä tuolloin on mahdollista vielä muuttaa jotakin, mikä ei kenties toimi.) Perusajatus oli polvistunut ihmishahmo, jonka edessä olisi jotakin, ehkä kruunu. Tämät tosin hylkäsin ajan myötä. Toteutustavan, siis puukalikat ja kuumaliima, tuntien oli parasta vain lähteä rakentamaan ja antaa kalikoiden todellisen yhteenliittymistavan kehittyä tarpeen mukaan. Toivoin tämän myös tuovan työhön mainittua vapaata rytmiä. Tämä työtapa tosin varmisti myös, että alkuperäiset suunnitelmat muuttuivat monta kertaa lennossa: asento muuttui muutamia kertoja ja päätyi lopulliseen muotoonsa vasta, kun huomasin, että kädet eivät voisi millään pysyä kiinni omillaan ja jouduin lisäämään keihään.
   Lopputulos olikin kaiken kaikkiaan varsin sopusuhtaisen oloinen, joskin hiukan ylidramaattinen: Keihäänsä varassa juuri ja juuri polvillaan pysyvä sotilas. Lisäsin nuolet selkään, kun mietin, miksi ihmeessä sotilaan olo sitten oli niin kurja. (Olin tosin lukenut edellisenä iltana kirjaa nimeltä Silmarillion, mikä, mikäli tunnet teoksen, antaa hyvän syyn kyseiselle tulokselle.) Tähän tulokseen olenkin itse kenties kaikista tyytiväisin, edellisen kurssin työt mukaan lukien.